keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kivuttomamman golfin puolesta

Kesän kuulumisia!


Noniin blogilaiset, kesä alkaa olemaan loppusuoralla ja syksyn  kelit ovat saapuneet, on aika valmistautua koleuteen ja uusiin tuuliin. Ennen syksystelyä haluan kertoa hieman kesästäni ja pahoitella myös harvakseltaan blogini kirjoittelua. Kesällä on töitä ollut enemmän kuin uskalsi toivoa ja saanut nähdä mielenkiintoisia tapauksia. Sesonki urheilulajit ovat selkeästi olleet mukana aiheuttamassa omia ongelmiaan tuki- ja liikuntaelimien osalta.

Kesälajeista golf on ehdottomasti ollut yksi suosituimmista ja näkyvimmistä lajeista, joihin olen törmännyt vastaanotollani. Lajin harrastajilta vaaditaan hyviä liikkuvuuksia niin niskasta kuin hartioista aina alaraajoihin saakka. Nopeuden ja tarkkuuden lisäksi keskivartalovoima on hyvin tärkeä ominaisuus swingiä ajatellen. Talven jäljiltä kehon ollessa kankeahko ja innostuksen suuri, ovat esivalmistelut ja lämmittelyt jääneet huomiotta, ja näin ollen kesän alkupuolella golfvammoja näkyi jonkin verran. Ongelmia esiintyi aina niskasta kyynärpäihin ja alaselkään asti.

Ennen lyöntien aloittamista tulisi lämmittelyn olla huolellista jokaisen kehon osa-alueen kohdalla. Golfmailoja apuna käyttäen rankaan ja kehoon on hyvä ottaa kiertoja ja sivu- sekä etu-takasuuntaisia taivutuksia. Kiertoliikkeitä ja taivutuksia tulisi tehdä enemmän kuin kolme toistoa, tässä kohtaa lämpö saa jo tuntua kehossa. Lihaksistoa ei myöskään saa unohtaa. Alkuverryttelyyn pitää sisällyttää lihaksistoa herättäviä rutiineja, kuten raajoihin erilaisia heilurimaisia liikkeitä, jotka käyttävät niveliä ja lihaksia ääriasennoissa, ilman pitkiä pitoja. Tämän 15-20 minuutin verryttelyn jälkeen voi siirtyä lämmittelemään varsinaisia urheilusuorituksia, kuten swingejä. Näidenkin kohdalla on hyvä aloittaa maltilla ennen täysimittaisia suorituksia.

Osa urheiluvammoista johtunee myös heikosta lihaskunnosta ja vähäisistä toistoista. Toisin sanoen talven aikana olisi hyvä kohentaa ja ylläpitää lihaskuntoa ja kestävyyttä, jotta keho jaksaa koko golfkauden ilman vammoista johtuvia taukoja. Itse golf tekniikkaa on myös hyvä harjoittaa talvellakin siinä määrin kuin se on mahdollista. Näiden vinkkien avulla ensi kauden golf taipale säilyy ehjänä ja kivuttomampana. J

Syksyn käynnistellessä itseään odotan jo innolla uusien asioiden ja kuvioiden alkamista, niistä tarkempaa tietoa hieman myöhemmin. J

Mukavia loppukesän fiiliksiä kaikille!   


   

        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti