maanantai 13. toukokuuta 2013

Sisu


Suomalainen Sisu

Suomea ja suomalaisia kuvailtaessa tulee yleensä esille Suomalainen Sisu. Meistä on olemassa sellainen käsitys että olemme sisukkaita. Menemme eteenpäin päin tuulta ja tuiverrusta. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, näinhän me sanomme?

Mitä se Sisu sitten pitää sisällään? Mitä sillä varsinaisesti tarkoitetaan?

Itse olen sitä mieltä että sisulla tarkoitetaan pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä, vastoinkäymisten jälkeenkin nousemista ja uudelleen yrittämistä. Sisulla mennään sinne minne mihin halutaan ja saavutetaan päämäärä kuin päämäärä, vaikka siinä menisi kuinka kauan tai vaikka vastassa olisi mimmosia haasteita. Sisu kasvaa vastoinkäymisten mukana ja sitä ei voi sammuttaa.

Syy, miksi halusin nostaa Suomalaisen Sisun esille, on se että olen itse saanut kaivaa sitä esille tässä viime kuukausien aikana – ja välillä se on tuntunut olevan kovin syvällä, melkein olemattomissa! Noh, pieni muotoisten masennusten kautta se Sisu on kuitenkin vilahdellut siellä pinnan alla ja silloin tällöin tullut jopa esille. Sisun yksi vaikeimmista piirteistä on minulle selkeästi pitkäjänteisyys, kärsivällisyys ja uskominen siihen päämäärään ja sen saavuttamiseen. Erään asian oivaltaminen on kuitenkin helpottanut huomattavasti tämän asian suhteen ja halusin jakaa sen teidän kanssanne. Kyseessä on elämän pienet asiat ja onnistumiset. Pienien voittojen huomioiminen ja niistä nauttiminen ruokkii mieltä ja Sisua. Huomion kiinnittäminen näihin arjessa tapahtuvien pienien asioiden positiivisuuteen saa ensinnäkin itsevarmuuden kasvamaan ja jokainen positiivinen ajatus saattaa jopa johtaa uusien syntymiseen. Elämä ei tunnu niin saakelin raskaalta kun ei tee siitä niin saakelin raskasta.

Toivottavasti jokainen lukija saa ajatuksestani kiinni.

Kiinnittäkää tällä viikolla huomiota joka päivä ainakin yhteen positiiviseen asiaan tai onnistumiseen. Huomaatte että niitä on enempi kuin epäonnistumisia. Sisukasta viikkoa jokaiselle J                

maanantai 6. toukokuuta 2013

Tapaturmaperäinen polvikipu



Alaraajat kantavat ihmisen painoa lähes koko elämämme ajan, ei siis ihme, että näissäkin kehomme osissa on kovasti ongelmia. Tänään kirjoitan polven ongelmista ja keskitymme nimenomaan tapaturmaperäisiin vammoihin. Polvi nivelen vammat ovat yleisiä niin urheilun yhteydessä kuin postinhakureissun viime metreilläkin. Nivel sijaitsee kahden pitkän vipuvarren päässä ja on siis melko huonosti suojattu ja tämän vuoksi polven vammat ovat yleisempiä verrattuna esimerkiksi lonkkaan.  

Vamman vakavuus ei aina korreloi tilanteen mukaan. Joskus pienikin horjahdus tai liukastuminen voi aiheuttaa hyvin pitkäaikaisia vaivoja, kun taas kovakin kontaktitilanne jalkapallokentällä saattaa ainoastaan kehon pienille ruhjeille. Usein tuurilla on suuri merkitys vamma-asteeseen, mutta myös esim. fyysinen kunto, tasapaino ja reaktio nopeus voi pelastaa pahemmalta kudostuholta tai jopa koko vammalta.

Yleisimpiä rakenteita, joita rikkoutuu vamman yhteydessä, ovat polven nivelsiteet ja kierukat. Joskus myös polvilumpio, luut, nivelen rustopinnat ja erilaiset limapussit saattavat ottaa osumaa trauman seurauksena. Tapaturman jälkeinen hoitolinja valitaan vamman vakavuuden ja rikkoutuneiden rakenteiden perusteella. Joskus on korjattava rikkoutuneita kudoksia leikkauksen avulla ja toisinaan selvitään erilaisilla tuilla ja hyvällä kuntoutuksella.

Polvessa on neljä suurempaa nivelsidettä, jotka tukevat polviniveltä. Etu- ja takaristisiteet kontrolloivat  sääriluun etu-takasuuntaista liikettä, sekä kiertoliikkeitä. Eturistisiteen repeäminen onkin yleinen vamma ja syntyy usein pelikentillä nopean suunnanvaihdon yhteydessä painon ollessa nivelen päällä. Takaristiside vamma on hieman harvinaisempi, mutta nopeasti hoitoon hakeuduttua, sen luonnollinen parantuminen on parempaa kuin eturistisiteen. Eturistisiteen operaatiot ovat hyvin yleisiä ja niistä kuntoudutaan usein hyvin. Takaristisiteen korjaaminen leikkauksella on taas erittäin harvinaista ja tulokset näistä operaatioista ovat olleet hyvin ristiriitaiset.

Sivusiteet ovat polvinivelen kummallakin sivuilla ja tukevat siis sen sivuttaissuuntaista liikettä. Näistä selvästi vamma-alttiimpi on sisempi sivuside. Tämän nivelsiteen hoitolinja riippuu hyvin pitkälti siitä mihin kohtaan repeäminen osuu, luonnollinen paraneminen tapahtuu paremmin, mikäli vamma osuu siteen yläosaan. Sisäsivusiteen alaosan repeäminen on hankalampi, sillä verenkierto, ja tätä myöten sen paraneminen, on huomattavasti vähäisempää verrattuna yläosaan. Vammamekanismi on polven taittuminen sisäänpäin. Ulomman sivusiteen vamma on huomattavasti harvinaisempi, sillä vammamekanismi (polven ulospäin taittuminen) ei ole mitenkään yleinen. Kuitenkin, kun ulompi sivuside vammautuu, niin vammaenergia on usein suuri ja tästä johtuen muitakin nivelsiteitä rikkoutuu. Tuolloin leikkaushoito on mahdollinen.
   
Polven kierukka vammat ovat erittäin yleisiä, jopa yleisempiä kuin nivelside vammat. Erityisesti sisemmän kierukan vaurioituminen on yksi yleisimmistä vammoista. Kierukka vaurion hoitolinja riippuu täysin repeämän laajuudesta ja sijainnista. Mikäli kierukkaan syntyy niin sanottu ”kassinkahva” repeämä, joka aiheuttaa polven lukko-oiretta, on syytä hakeutua välittömästi lääkäriin ja sitä kautta mahdollisimman pian leikkaukseen. Tämän tyyppinen vamma aiheuttaa polvinivelen rustopinnoille vauriota, mikäli sitä ei korjata lähes heti. Useimmiten kuitenkin kierukkavamma on lievempi ja kuntoutuksella hoidettavissa, tai ainakin ensisijainen hoitolinja on kuntoutus ilman leikkausta. Mikäli tämä ei toimi, voidaan kierukan repaleista syrjää käydä siistimässä ja puhdistamassa.

Polvilumpion ongelmat ovat myös yleisiä polvivammoista puhuttaessa. Tyypillisin vamma lumpioon on varmasti sen sijoiltaan meno ja tyypillisin suunta on ulkosyrjä. Vaikka tämän typpinen vamma usein hoituu kuntoutuksella ja tuennalla, sen uusiutuminen on hyvin mahdollinen ja näin ollen saattaa aiheuttaa kovinkin paljon ongelmia. Polvilumpion sijoiltaan menoon altistavia tekijöitä on joitakin, kuten reisiluun pään muoto, jalan biomekaniikka (sisäänpäin suuntautuva polvilinja) ja lumpion jänteiden poikkeava kiinnityskohta. Jos vamma on toistuva, saattaa leikkaushoito olla ainut vaihtoehto.

Vakavammissa polven vammoissa voi myös vaurioitua luisia rakenteita ja mahdollisesti rustopintoja joko lumpiosta, reisiluusta tai sääriluusta. Rustopintojen vaurioituminen on aina vakavampaa, sillä rusto on kudosta joka ei uusiudu. Suuremmissa onnettomuuksissa, kuten auto-onnettomuuksien uhreille, tehdään eriasteisia ruston siirtoja, joilla pyritään korvaamaan menetetty nivelpinta. Tällaisissa tapauksissa kuntoutumien on pitkä prosessi.

Kevään saapuessa kesäharrastukset saapuvat jälleen ja polvien vammat yleistyvät. Minusta on aivan mahtavaa että ihmiset palailevat jalkapallokentille ja aloittavat tauolla olleen juoksu harrastuksen. Haluan kuitenkin muistuttaa, että olisi hyvä huolehtia lihaskunnosta ja liikkuvuuksista alaraajoissa, jotta nämä harrastukset voivat jatkua läpi kevään ja kesän. Talvi on aivan loistavaa aikaa käydä kuntosalilla ja kasvattaa lihasmassaa sitä kesän ulkoharrastusta varten. Eiks vaan?? J


Ja ei muuta kun aurinkoista viikonalkua!!